Israelin salainen oppi

Arthur Edward Waite (1857-1942)

A. E. Waiten Israelin salainen oppi on vakavasti otettava yritys analysoida Zoharin symbolismia. Teoksen erottaa muista vastaavista sen oikeanlainen näkemys qabbalan maailmasta. Siksi on sitäkin valitettavampaa, että sen pilaa historiallinen ja filologinen kritiikittömyys. Lisäksi Waitea johti harhaan Jean de Paulyn virheellinen ja riittämätön Zoharin ranskannos, jota hänen oli heprean ja aramean taidottomana pidettävä pätevänä.
Gershom Scholem: Major Trends in Jewish Mysticism

Varustan käännökseni Waiten viittaamilla tekstinkohdilla epäselvyyksien minimoimiseksi. Suom. huom.

Israelin salainen oppi

Esipuhe

Vuonna 1902 julkaistussa teoksessa The Doctrine and Literature of the Kabalah ("Qabbalan oppi ja sen kirjoitukset") pyrkimyksenäni oli käsitellä yksityiskohtaisesti Israelin salaisen perinteen tärkeimpiä tekstejä sekä sen vaikutusta kristilliseen oppineisuuteen Euroopassa 1500-1700 –luvuilla – ts. Pico de Mirandolan ajoista Ranskan vallankumoukseen. Qabbalan merkittävimmän teoksen, Sefer haz-zoharin, julkaiseminen ensimmäisen kerran jollakin muulla kielellä kuin alkuperäiseksi arameaksi toteutettiin Ranskassa vuosien 1906 ja 1911 välillä (SEPHER HA ZOHAR [Le Livre de la Splendeur]: Doctrine Esoterique des Israelites. Traduit pour la première fois sur le texte Chaldaïque et accompagné de notes, par JEAN DE PAULY. Oeuvre posthume entièrement revue, corrigée et completée. Publiée par les soins de EMILE LAFUMA-GIRAUD. 6 vols). Näin aikamme ranskantaitoiset tutkijat saivat tähänastiset parhaat välineet arvioida tuon perinteen pääpiirteitä. Vaikka nykyisellään en olekaan samaa mieltä Adolphe Franckin erittäin mielenkiintoisen vuonna 1843 julkaistun monografian kanssa (La Kabbale, ou La Philosophic Religieuse des Hebreux. Par Ad. Franck), josta otettiin korjattu uusintapainos 1892, uskoisin yhtyväni siihen tutkimukseen, joka ansaitsee tulla kutsutuksi tieteeksi, ilmaistessani yksimielisyyteni Franckin näkemykseen, että myöhäsemmät qabbalistit, kuten Jiṣḥaq Luria ja Abraham Kohen de Herrera et hoc genus omne lisäsivät pääasiallisesti omia päiväuniaan tuohon ylhään tekstiin ja heikensivät sitä juuri siinä suhteessa kuin yrittivät kehittää sitä ja palauttaa sitä sovinnaisempaan kuosiin. Nyt käsillä olevassa tutkimuksessa minua kiinnostavat vain muutamat harvat kriittiseen tutkimukseen liittyvät kysymykset, mutta tässä johdannossa on siitä huolimatta sanottava jotakin Zoharin kirjoittajasta ja teoksen ajoittamisesta — en väitelläkseni aiheesta, enkä missään nimessä sanoakseni lopullista sanaa niin vaikeasta kysymyksestä, vaan osoittaakseni selkeyteen vedoten, että sellainenkin hankaluus on olemassa.

Itse teksti on peräisin ajalta, jolloin kirjallisten tuotosten ajoitus ja tekijän henkilöllisyys eivät olleet tärkeitä. Koonnin ja toimitustyön tehneet ovat jääneet anonyymeiksi, ja teos ei paljasta niitä olosuhteita taikka oletettua maailmanaikaa, jolloin se ilmaantui alati kasvavaan juutalaiseen tekstikorpukseen. Lähtökohtaisesti se on kertomus rabbi Šimˁon bar Joḥain ja eräiden muiden pyhien kirjoitusten mystisen tulkinnan hallitsevien oppineiden välisistä keskusteluista. Bar Joḥai itse on näistä oppineista merkittävin (Perinteisesti hänet on ymmärretty Sefer haz-zoharin kirjoittajaksi – paitsi oletettavasti niiltä osin, mitkä kertovat hänen kuolemastaan ja hänen seuraajiensa edesottamuksista). Edellä mainittu on ensimmäinen kahdesta lähtökohtasta. Toinen on se, että teos on myös kertomus väittelyistä rabbi Šimˁonin seuraajien välillä. Perinteen mukaan rabbi eli ensimmäisellä vuosisadalla jKr., taikka aikana, jolloin Vespasianus tuhosi Jerusalemin (70 jKr.). Jätän huomioitta tässä yhteydessä joukon tekstejä tai tekstinpätkiä, joiden voidaan sanoa upotetun Zohariin pääsääntöisesti sinne tänne ja joilla ei ole juurikaan tekemistä edeltävän tai niitä seuraavan tekstin kanssa. Niistä saamme kuitenkin olla kiitollisia, sillä niissä on mm. säilynyt osia teoksesta nimeltä Sefer hab-bahir eli "Kirkkauden kirja". Tekstinpätkien alkuperästä on kiistelty, mutta on hyviä perusteita uskoa, että (1) jos varsinainen Zohar on peräisin varhaisilta kristillisiltä vuosisadoilta, niin tällöin nämä lisäyksetkin ovat yhtä vanhoja; tai (2) mikäli teemme hetkeksi sen olettamuksen, että Zoharin perustekstin tuotti Moše de León (tai joku muu) niinkin myöhään kuin 1200-luvun lopulla, niin sitten tekstinpätkien upotuspaikkojen perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että ne ovat peräisin varhaisemmasta lähteestä. Yleensä ottaen näistä lisäyksistä voi sanoa, että niiden ajatukset eroavat esiintymiskohtiensa ympäröivästä tekstistä niin paljon, että ne vaikuttavat kopistin oikusta paikkaansa sijoitetuilta. Edellinen on ilmeistä varsinkin jaksojen Sifraˀ di-ṣniˁuta, ˀIddera rabba ja ˀIddera zuṭa osalta, jotka ovat olleet jo muutaman vuoden luettavissa enemmän tai vähemmän mahtailevina ja epätyydyttävinä Rosenrothin latinankielisen version ranskannoksina ja englanninnoksina. Sille, että ensimmäiseksi mainittu tulee heti 2. Mooseksen kirjan kommentaarin jälkeen tai että toiseksi mainittu keskeyttää 4. Mooseksen kirjan kommentaarin tai että viimeiseksi mainittu on sijoitettu Zoharin loppuun 5. Mooseksen kirjan kommentaarifragmenttien joukkoon, ei tunnu olevan mitään hyvää syytä. Onhan toki niin, että ˀIddera zuṭa kertoo Šimˁon bar Joḥain kuolemasta ja on siksi hyvä päätös teokselle, mutta perusteksti itse ei tunnu kulkevan kronologisessa järjestyksessä, ja monista teoksen alkupään keskusteluista käy ilmi, että qabbalan suurin auktoriteetti on jo siirtynyt tuonpuoleiseen.

Israelin salainen oppi ei ole millään muotoa The Doctrine and Literature of the Kabalah-teoksen jatko-osa. Se lähestyy Zohar-perinteeseen liittyviä kysymyksiä aivan toisesta näkökulmasta. Mutta koska en halua toistaa itseäni niissä kohdin, missä tutkimukset käyvät yksiin, riittänee, että kehoitan asiasta kiinnostuneita tarkastamaan jälkimmäisestä, mitä olen siihen kirjoittanut Zoharin ajoituksesta sekä sen kirjoittajasta (A.E. Waite: The Doctrine and Literature of the Kabalah. Ks. Book III: Source and Authority of the Kabalah). Teos edustaa aikansa tieteellistä näkemystä Zoharista — ainakin minun käsitystäni tuon ajan tieteellisestä näkemyksestä.

Zoharin ranskannos on Jean de Paulyn käsialaa. Sen julkaisi kääntäjän kuoleman jälkeen Emile Lafuma-Giraud, joka myös saattoi työn loppuun ja teki siihen korjauksia oppineiden rabbien avustuksella. Jean de Paulyn henkilökohtaiset näkemykset Zoharin pitkästä iästä näkyvät riittävän selvästi hänen mielipiteessään, jonka mukaan kolme ˀIdderaa —ˀIddera di-be-maškenaˀ, ˀIddera rabbaˀ ja ˀIddera zuṭaˀ— olisivat peräisin toiselta tai kolmannelta vuosisadalta eKr. Lafuma-Giraud tyrmää edellisen suoralta kädeltä vedoten kriittiseen tutkimukseen. Hänen henkilökohtainen loppupäätelmänsä on se, että Zohar kaiken kaikkiaan sisältää hyvin vanhaa materiaalia yhdistettynä uudempiin tuotoksiin, mikä on täsmälleen sama kuin minun vuonna 1902 ilmaisemani näkemys. Oma näkemykseni perustuu puolestaan edeltäviin tieteellisiin päätelmiin tai on vastakkaiset näkemykset harmonisoiva keskitie.

Tahtoisin vielä lisätä, että Zohar on kirjallisuutta siinäkin mielessä, että teoksessa on havaittavissa jälkiä sen toimitustavasta. Kuten todettua se on suureksi osaksi kertomus rabbien välisistä keskusteluista, mutta rohkenen sanoa, ettei kukaan ole koskaan uskaltanut väittää, että se perustuu silminnäkijöiden (tahi keskustelun kuuntelijoiden) paikan päällä tekemiin muistiinpanoihin. Omista lähdökohdistaan Zohar on tietenkin olevinaan juuri sitä, mutta satunnainen lapsus memoriæ kyllä taistelee tuota lähtökohtaa vastaan, mikä ennakolta oli odotettavissakin. Tuntemattomaksi jääneen tekstien toimittajan voi näissä yhteyksissä nähdä muistuttavan lukijoitaan siitä, mitä on aiemmin kirjoitettu tai sanottu (Ks. esim. Zohar 1 11b; DE PAULY, I, 65, jossa kirjoittaja unohtaa —kuten edellä mainitsin— että rabbi Šimˁon puhuu lähipiirilleen eikä kirjoita kirjaa, joka voisi päätyä valmentautumattomien tai vihamielisten käsiin.

Tässä saattaa olla kyse De Paulin tavasta kääntää Zoharia. Itse löysin seuraavan kohdan:

בכה רבי שמעון ואמר ווי אי אימא ווי אי לא אימא. אי אימא ינדעון חייבין היך יפלחון למאריהון. אי לא אימא יאבדון חברייא מלה דא.

beḵa rabbi šimˁon wa-ˀamar waj ˀi ˀemaˀ waj ˀi loˀ ˀemaˀ ˀi ˀemaˀ jindeˁun ḥajjavin heḵ jifleḥun le- maˀrehon ˀi loˀ ˀemaˀ joˀveḏun ḥavrajjaˀ millaˀ ḏaˀ

Rabbi Šimˁon itki ja sanoi: «Voi [minua], jos puhun, ja voi, jos en puhu! Jos puhun, syntiset oppivat palvelemaan herraansa; jos en puhu, jäävät kumppanit vaille tätä sanaa (/asiaa).»
Zohar 1 11b:40

Minkäänlaista kirjallisen/suullisen esityksen ristiriitaa tekstiyhteydessä ei mielestäni ole. Suom. huom.).

Zohar on de omnibus rebus, tai jos ei aivan sitä, niin ainakin de quibusdam aliis, joka koostuu mielikuvituksen tuotteista, syvällisistä ajatuksista, uusista näkemyksistä ja suurista totuuksista. En tiedä, minäkö sitä ensimmäisenä potpuriksi kutsuin, mutta parempaa kuvausta en osaa antaa. Siinä eivät tule esiin yksin kokoontumisien aikana kehittyneet vastakkaiset näkemykset ja niiden toisinaan onnistuneet sovittelut, kun yksi jos toinenkin keskustelu läheni loppuaan, vaan myös eri vaiheissa ilmaantuneet sovittamattomat kannat. Eikä voida sanoa, että kaikissa kohtaamisissa qabbalistimme erosivat toisistaan täydellisessä yksimielisyydessä tai edes yhteisymmärryksessä. Edellinen ei tarkoita sitä —vahvasti yksinkertaistaen— (1) että Zohar koostuu lukuisista itsenäisistä kirjoituksista tai (2) että siinä ei olisi yhtenäistä oppia. Voin vain oikeuttaa näkökantani muotoilemalla sen seuraavalla tavalla.  Zohar on salaopin kehittelyä, mutta opin pohja-aineksen oletetaan olevan kaikille keskusteluun osallistuville tuttua, mikä näkyy selvästi siinä, kun keskustelijat otetaan mukaan keskusteluun ja kun he puhuvat keskenään. Keskustelua ei käydä aiheen selkeyttämiseksi henkilöille, jotka eivät asiasta mitään tiedä. Toisin sanoen, mikäli yhtenäinen salaoppi on Zoharista löydettävissä, se on teoksesta pikemminkin noukittavissa sieltä täältä kuin jossakin kohdin systemaattisesti esitettynä.

2. luku: Israelin kätketty seurakunta

Tutkielma Israelin salaisesta opista eli teosofiasta —niin kuin Zohar sen esittää— voidaan varmastikin tehdä monellakin eri tavalla. Ja vaikka ei olekaan tarkoituksenmukaista käydä pieteetillä läpi niitä tapoja, joita tässä ei ole aikomus soveltaa, mainitsen kuitenkin sen, joka varmasti lukijoiden enemmistöstä vaikuttaisi kaikkein luonnollisimmalta. Tämä siksi, jotta voisin selittää, miksi sekin on pantu syrjään. Kaikken parhaimpana lähestymistapana voisi kuvitella pidettävän yksinkertaista ja konstailematonta analyysia opin keskeisistä kohdista, joka kirkastaisi vanhan liiton mukaisen uskon salaoppia niin kuin se on esitetty hepreankielisissä kanoonisissa kirjoituksissa. Minun käsissäni se tarkoittaisi vaikkapa paratiisi-myytin Zohar-tulkinnan alkamista 1. Mooseksen kirjan mukaisesta luomistarinasta jatkuen suorien lainausten tai analyysien kautta tulkintaan Zoharin tavasta valottaa aihetta. Tästä tutkimus etenisi Siinailla annetun lain, ensimmäisen ja toisen temppelin sekä messiaan odotuksen merkityksen selvittämiseen. Ja koska Zohar on järjestetty pitkähköksi viiden Mooseksen kirjan tutkielmaksi, oma selvittelyni käsittelisi ko. kirjoja kohta kohdalta yllä mainituin otsakkein ja esittäisi valittuja paloja Zoharin kommentaareista säilyttäen itsekin kommentaarin muodon. Koska haluan olla rehellinen lukijoilleni, voinen sanoa, että edellisen kaltainen esitystapa olisi mieleen monelle vakavasti otettavalle kohdeyleisön edustajalle. Siitä huolimatta, ja vaikka se olisi ollut mahdollista, olisin jättänyt huomiotta tuolta suunnalta tulleen kiitoksen, jos olisin heidän ilokseen näin toiminut. Jos edellä mainittu tapa olisi ollut ainoa mahdollinen, en olisi tätä kirjaa kirjoittanut, koska sellainen ei ole omaksumani suhtautumisen mukaista. Mutta kuinka ollakaan, kuvailemani kaltainen esitystapa ei ole edes mahdollinen, koska Zohar on ensinnäkin aivan liian löyhä ja hämärä Tooran kommentaari tuon kaltaisessa muodossa ymmärrettävästi esitettäväksi; ja toiseksi sen selitysopin erikoinen luonne olisi ollut liian kova pala niiden nieltäväksi, joille kirja olisi tässä muodossa ollut kohdistettu. Olenkin lähestynyt aihetta siitä ainokaisesta suunnasta, joka on itselleni tärkeä ja joka teoksen luonne huomioiden on edes mahdollinen. Minulle Zohar on salaopin aarreaitta, ja salaopin opiskelijoille minä ensisijaisesti sen esitän keskittyen sen kaikkiin tärkeisiin kohtiin varmistuakseni —kuten jo mainitsinkin— tavasta, jolla se valottaa salaopin muita puolia niin kuin ne on esitetty niissä varhaisemmissa ja kunnianhimoisemmissa kirjoituksissa, joiden parissa olen menneisyydessä puuhastellut. Edellä mainittu on koko tutkielmani perussävel, ja mikäli toissijainen sävel on löydettävissä, liittyy se selontekoon siitä, onko Israelin salaisessa opissa mitään, mikä oikeassa valossa välittäisi meille tämän päivän mystikoille ymmärrystä asiain tolasta vai edustaako se meille vain maamerkkiä mystisten oppien historiassa. Sulkeakseni alkuhuomautuksieni ympyrän haluan vielä lisätä, että luonnehtimani suunnitelma tulee toteuduttuaan pitämään sisällään myös kaiken oleellisen hylkäämistäni esitystavoista, sillä tutkielmani luonteesta johtuen mikään Zoharin näkemys vanhan liiton suojissa kulkevista keskeisistä opeista, mikään oleellinen vaihe kirjallisesta perinteestä tai mikään merkittävä tapahtuma Israelin historiassa ei jää käsittelemättä.

Pari asiaa tahtoisin tehdä vielä selväksi: en oleta lukijoitteni tuntevan Israelin salaista oppia —minkä vuoksi olen jättänyt teknisten termien käytön minimiin— eikä tarkoitukseni ole kirjoittaa Zohariin johdantoa, joka toimisi apuvälineenä alkuteosta itseään luettaessa. Kun lukkarinrakkauteni ja innostukseni mystikkona, joka on ottanut salaisen opin sydämenasiakseen, on otettu lieventävinä asianhaaroina huomioon, olen iloinen, jos ne, joille tutkielmani omistan, tyytyvät uskomaan vakuutteluuni, että Zohar kuuluu maailman upeimpien teosten joukkon. Se painii aivan omassa sarjassaan, eikä sitä voida verrata kuin itseensä. Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista tarkoitusta taivutella ketään lukemaan sitä kokonaisuudessaan. Ranskannoksessa yksin on arviolta 1 250 000 sanaa sen kuudessa valtavassa niteessä. Selitysten puuttuessa käännös on rehellisesti sanottuna lukukelvoton, hämmentävä ja jopa ärsyttävä — mahdollisesti äärettömän ärsyttävä.

Kirjoittamani teos on selostus Zoharin käsittelemien ylhien ajatusten keskeisimmistä aiheista — aiheista, jotka on huolella noukittu valtavan materiaalimäärän keskeltä. Näiden lisäksi Zohar on täynnänsä aatosten ajopuita ja hylkytavaraa, kuin laaja autiomaa viisaiden puutarhan tuolla puolen, kulottunut kuin valtataistelun tanner, raamatunselityksenä sanoiltaan mielivaltainen, väittämissään tolkuton sekä naurettava ajatusten kulun jokaisessa mutkassa ja risteyksessä. Hämmennän kuvia ja sekoittelen metaforia tarkoituksella luodakseni vaikutelman, joka sopii käsiteltävään aiheeseen. Jos Zoharia on vertaaminen oppineisuuden temppeliin, niin sitten kaikille keskiverroille kriittisesti ajatteleville sen sisäänkäynnin ylle on kirjoitettu: "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää." Omat näkemykseni oikeuttaakseni olen kuitenkin viitannut tarvittaessa asianomaiseen kohtaan Zoharissa jo vakintuneella tavalla, joka onneksemme on sama niin arameankielisessä alkuteoksessa kuin käyttämässäni ranskannoksessakin. Näin ne, jotka haluavat tarkistaa väittämäni, voivat tehdä sen vaivatta.

3. luku: Jumalan mahtavuus qabbalassa

Tuskin olisi mielenkiintoisempaa tutkimusta kuin sellainen, joka porautuisi Zoharin oppien historialliseen taustaan. Taustalla tarkoitan juutalaisen hengen muodollista ja —jos niin voi sanoa— eksoteerista puolta enkä sitä, mikä on täysin omanlaistaan, esoteerista. Mainitunlainen ponnistus menisi kuitenkin täysin kaavailemani tutkielman ulkopuolelle ja vaatisi minulta pätevyyttä, jollaista en laisinkaan väitä omaavani. Minun on hieman myöhäistä lähteä uudelle opin tielle (Tämän tutkimuksen toteutti Gershom Scholem teoksellaan Origins of the Kabbalah. Suom. huom.). Mitään erityisiä taitoja ei kuitenkaan tarvita sen havaitsemiseen, kuinka moneen suuntaan näkymät avautuvat. Voisin kuvitella, että tässä kohdin asian käsittely voisi alkaa samasta aiheesta kuin tämäkin luku — ts. Jumalan transkendentin luonteen käsittelystä. Sanon heti aluksi, että kiinnostuksen kohteeni tässä, niin kuin kaikkialla tutkielmassani, on päästä selvyyteen, onko meillä minkäänlaista keskeistä kohtaa, joka nitoisi kaiken yhteen. Käsitykseni mukaan sellainen melkein on jo käsissämme, kuten totesin salaopin luonnetta kuvaillessani. Tämä kohta tulee esille tuon tuosta, ja siksi odotankin saavuttavani in fine etsoni huippukohdan tahi päätepisteen, josta voimme katsoa taaksepäin ja nähdä matkan koko reitin ja tarkastella sitä siinä valossa.

Jumalan tuonpuoleisuudesta yleisellä tasolla puhuessamme huomaamme, että Pyhän kunnia on niin ylhäinen ja kaiken inhimillisen ymmärryksen yläpuolelle korotettu, että se pysyy ikuisesti salassa. Yksikään ihminen ei kykene käsittämään Jumalan viisauden syvyyksiä. Eivät ihmiset eivätkä enkelit tunne Jumalan paikkaa korkeuksissa:

רבי יהודה פתח (משלי ל״א:כ״ג) נודע בשערים בעלה בשבתו עם זקני ארץ. תא חזי, קודשא בריך הוא אסתלק ביקריה דאיהו גניז וסתים בעילויא סגיא. לאו איתי בעלמא ולא הוה מן יומא דאתברי עלמא דיכיל לקיימא על חכמתא דיליה ולא יכיל לקיימא ביה.

rabbi jehuḏa peṯaḥ (misle 31:23) noḏaˁ baš-šeˁarim baˁalah be-šivto ˁim ziqne ˀareṣ taˀ ḥaze quḏšaˀ beriḵ huˀ ˀistalleq bi-qareh de-ˀihu geniz we-seṯim be-ˁilujaˀ saḡjaˀ law ˀiṯaj be-ˁalmaˀ we-laˀ hawa min jomaˀ de-ˀiṯbere ˁalmaˀ de-jaḵil le-qajjemaˀ (le-qajjamaˀ) ˁal ḥoḵmaṯaˀ ḏileh we-laˀ jaḵil le-qajjemaˀ beh

"Rabbi Jehuda avasi:

Hänen miehensä saa porteilla osakseen kunnioitusta istuessaan maan vanhinten kokouksessa.
Sananl. 31:23

Tule katsomaan: Pyhä —olkoon Hän siunattu— on noussut kunniassaan, joka on salattu ja kätketty suunnattomiin korkeuksiin. Maailmassa ei ole — eikä siitä päivästä, kun maailma luotiin, ole ollut [ketään], joka käsittäisi hänen viisautensa, eikä [kukaan] kykene käsittämään häntä."
Zohar 1 102b:7

ותשאני רוח ואשמע אחרי קול רעש גדול ברוך כבוד־יהוה ממקומו

wat-tiššaˀeni ruaḥ wa-ˀeśmaˁ ˀaḥaraj qol raˁaš gaḏol baruḵ kevoḏ-jhwh mim-meqomo

Henki nosti minut seisomaan, ja minä kuulin takaani valtavan jylinän, kun Herran kirkkaus kohosi paikaltaan (/Kiitetty olkoon Herran kirkkaus, siinä kussa se on! v.-38 käännös).
Hes. 3:12

Tätä ymmärrettiin profeetan tarkoittaneen, kun hän kirjoitti: «Kiitetty olkoon Herran kirkkaus, siinä kussa se on!» Tai niin kuin Zohar sen sanoo: «paikassa, jossa hän asustaa.» Edellistä voitaneen pitää lyhyenä johdantona ääretöntä —Zoharin sanoin ˀen sofia— koskevaan oppiin, joka käsittelee Jumalan olemuksen täydellisen yksinkertaista ja eriytymätöntä ykseyttä. Latinankielinen termi on fine carens eli ilman loppua. ˀEn sof ˀor käännetään puolestaan tavallisesti äärettömäksi valoksi — loputon on ymmärrettävä tässä myös aluttomaksi. Zoharissa ˀen sof tarkoittaa Jumalan ajattelun rajatonta mysteeriä, kaiken keskipistettä ja salaisuuksien salaisuutta — olemuksensa puolesta käsittämätöntä ja ihmisen käsityskyvyn ylittävää jumalaa.

חיות עלאין כלהו כלילן (בראשית לג ע''ב) ברקיע השמים. ועלייהו כתיב יהי מארת ברקיע השמים והיו למאורות ברקיע השמים. כלהו תליין בההוא רקיע השמים. רקיע שעל גבי החיות דא ההוא דכתיב, (יחזקאל א׳:כ״ב) ודמות על ראשי החיה רקיע כעין הקרח דא ההוא קדמון (נ''א ה' קדמאה).

ḥajjoṯ ˁillaˀin kullehu kelilan (berešiṯ 1:14-15) birqiaˁ haš-šamajim we-ˁalajhu keṯiv jehi meˀoroṯ birqiaˁ haš-šamajim we-haju limˀoroṯ birqiaˁ haš-šamajim kullehu taljan be-hahuˀ reqiaˁ haš-šamajim raqiaˁ še-ˁal gabbe ha-ḥajjoṯ daˀ hahuˀ ḏi-ḵeṯiv (jeḥezqel 1:22) u-ḏemuṯ ˁal raše ha-ḥajja raqiaˁ ke-ˁen haq-qeraḥ daˀ hahuˀ qaḏmon (nusaḥ ˀaḥer h' qadmaˀa)

Taivaankansi ympäröi kaikki ylhäiset olennot. Niistä on kirjoitettu:

Tulkoon valoja taivaankanteen... Ne loistakoot taivaankannesta...
1 Moos. 1:14-15

Ne kaikki riippuvat tuosta taivaankannesta. Noiden olentojen yllä olevasta taivaankannestahan on kirjoitettu:

[Hahmo] näiden olentojen yläpuolella oli kuin kaartuva levy.
Hes. 1:22

Se on muinainen hahuˀ (toinen versio: muinainen ה / alku ה).

דהא מתמן ולהלאה לית מאן דיכיל לאסתכלא ולמנדע. מאי טעמא משום דאיהו סתים במחשבה. ומחשבה דקודשא בריך הוא טמירא סתימא עלאה. מחשבה דבר נש בכל עלמא (ס''א לא יכיל) לאתדבקא ולמנדע לה. מלין דתליין במחשבה עלאה לית מאן דיכיל לאתדבקא לון. מחשבה (עלאה) ממש על אחת כמה וכמה. לגו מן מחשבה מאן איהו דעביד רעיוני. דהא לית סוכלתנו למשאל כל שכן למנדע.

dehaˀ mit-tamman u-lehalˀa leṯ maˀn de-jaḵil le-ˀistakkalaˀ u-le-mindaˁ maˀj ṭaˁmaˀ miš-šum de-ˀihu seṯim be-maḥašava u-maḥašava ḏe-quḏšaˀ beriḵ huˀ ṭemiraˀ seṯimaˀ ˁillaˀa maḥašava de-var naš be-ḵol ˁalmaˀ (sefarim ˀaḥerim laˀ jaḵil) le-ˀiṯdabbeqaˀ u-le-mindaˁ lah millin de-taljan be-maḥašava ˁillaˀa leṯ maˀn de-jaḵil le-ˀiṯdabbeqaˀ lon maḥašava (ˁillaˀa) mammaš ˁal ˀaḥaṯ kamma we-ḵamma le-ḡo min maḥašava maˀn ˀihi de-ˁaviḏ raˁajone dehaˀ leṯ suḵleṯanu le-mišˀal kol šekken le-mindaˁ

Ei ole ketään, joka pystyisi käsittämään tai tietämään tästä eteenpäin. Minkä vuoksi? Koska se on suljettu ajatukseen (maḥašava), ja Pyhän —olkoon hän siunattu— ajatus on kätketty ja korkeuksiin suljettu. Minkään maailman ihmislapsen ajattelu ei kykene tarttumaan siihen tai ymmärtämään sitä. Ei ole ketään, joka kykenisi tarttumaan asioihin (/sanoihin), jotka riippuvat korkeimmasta ajatuksesta, saati sitten ajatukseen itseensä. Kuka [osaa] muodostaa käsityksiä ajatuksen sisältä? Siitä ei äly [kykene] kysyä, sitäkin vähemmän tietää.
Zohar 1:21a:6-7

Viittaukset jumaluuden edellä kuvailtuun tasoon ovat Zoharissa suhteellisen harvalukuisia, ja sen edeltäjässä, Sefer jeṣirassa, niitä ei ole laisinkaan. Tämä seikka on syytä ottaa tässä vaiheessa esille, sillä aikalaistemme kirjoitukset ovat aiheuttaneet hämmennystä. Rosenroth on sijoittanut latinannoksensa rivien väliin selityksiä, jotka antavat erheellisen kuvan ˀen sofin viittauksien määrästä. Frank teoksessaan La Kabbale (1843) sivuilla 173-176 esittelee ˀen sofia pitkän Zohar-lainauksen avulla, jota on kuitenkin vaikea ymmärtää, sillä lainaus vaikuttaa sana sanalta käännetyltä. Lopuksi Samuel Mathers ei kyennyt teoksessaan The Kabbalah Unveiled (1887) kääntämään edes Rosenrothin latinaa oikein ja teki omia lisäyksiä tämän selityksiin, mikä oli omiaan luomaan vielä suuremman sotkun. Myöhäisempi qabbala kehitti ajatusta ja sijoitti puurakenteessa keṯerin yläpuolelle yhden sefiran lisää —Äärettömän valtaistuimen— väittäen ˀen sofin asustavan sen kätköissä.